SISÄLLYSLUETTELO:

JOHDANTO

A. HAIT

YLEISTÄ

KUINKA VAARALLISIA HAIT TODELLISUUDESSA OVAT?

MITEN VÄHENTÄÄ VAARAA  JOUTUA HAIN HYÖKKÄYKSEN KOHTEEKSI

B. MUUT KALAT

C. MERINISÄKKÄÄT

D. MERIKÄÄRMEET

E. SUISTOKROKOTIILI

F. MAKEANVEDEN ELÄIMET

.

.

JOHDANTO

Ylivoimainen valtaosa merieläimistä ei ole ihmiselle mitenkään haitallisia. Kuitenkin jotkut voivat helposti pilata koko lomamatkan, toiset vaativat viikkoja kestävän toipumisjakson - ja eräät aiheuttavat lähes varman kuoleman. Ääriesimerkkeinä
laatikkomeduusan tiedetään tappaneen ihmisen kolmessa minuutissa, sinirengastursaan 30 minuutissa ja pallokalan (syötynä) 17 minuutissa. Koska kaikkia merieläimiä ei mitenkään voi tuntea,  on hyvä käytäntö olla menemättä niitä liian lähelle, koskemisesta puhumattakaan.  Eikä niiden elämää muutenkaan tarvitse häiritä.

Vedenalaiset eläimet voivat olla vaarallisia monella tavalla: ne voivat purra tai pistää, olla myrkyllisiä, tuottaa sähköä tai ne voivat olla myrkyllisiä syödä. Yli 1000 kalalajia on myrkyllisiä joko koskettuna tai syötynä. Merieläimiä, jotka pystyvät antamaan tuntuvan sähköiskun, on yli 250. Näistä osa, kuten monni tai sähköankerias elävät vain makeassa vedessä, mutta esim. sähkörauskuja löytyy niin Tyyneltämereltä kuin Atlantiltakin.

Tekstissä on keskitytty merieläimiin mm. siksi, että ihmiset lomamatkoillaan suuntaavat hyvin usein juuri merten äärelle. Myös makeanveden eläimille on kuitenkin tämän sivun lopussa oma hieman lyhyempi osionsa.

On hyvä huomata muutama asia:
1. Mikäli matkustat kaukomaille meren äärelle, on
järkevää hankkia tietoa etukäteen ja vielä paikan päällä mahdollisista alueen vaarallisista eläimistä sekä selvittää mitä tehdä vahingon sattuessa ja tuntea tarvittava ensiapu.
2. Jonkinasteisesti vaarallisia vesieläimiä on paljon muitakin. Tässä niitä on luetteloitu
esimerkinomaisesti pyrkien mainitsemaan kaikkein vaarallisimmat / yleisimmät.
3. Esiintymisalueet ovat suuntaa-antavia. Kyseisiä eläimiä voi olla muuallakin – ja on. Lisäksi niiden elinalueet ovat merien lämpötilan noustessa usein muuttuneet.
4. Vaikka eläintä ei mainittaisikaan suoranaisesti hengenvaaralliseksi, se voi olla sellainen mm. allergiselle, sairaalle, lapselle tai vanhukselle ja ennen kaikkea aiheuttaa hukkumisen.
5. Kiinnostuneet saavat monenlaista lisätietoa painamalla
(lisää..) -linkkisanaa.


Juuri, kun uskalsit mennä jälleen veteen..

.

.

.

VAARALLISET VESIELÄIMET I

.

A. HAIT (Sharks)

YLEISTÄ

Todennäköisesti ihmiset pelkäävät kaikista merieläimistä eniten haita. Tähän on varmasti suuresti vaikuttanut Peter Benchleyn romaani ”Tappajahai” ja erityisesti sen vuonna 1975 ilmestynyt Steven Spielbergin ansiokas ja tehokas (ja tosiasioita pahasti vääristelevä) filmatisointi. Näin ollen haista on hyvä aloittaa. 

Nykyihminen eli homo sapiens on elänyt maapallolla noin 200 000 - hait 400 miljoonaamegalodon vuotta, eli 2000 kertaa kauemmin. Hailajeja tunnetaan 368. Pienin laji on noin 20 cm ”pitkä” koirakala, suurin jopa 12-metriseksi (monien lähteiden mukaan peräti yli 18-metriseksi) kasvava valashai, joka syö planktonia ja on täten ihmiselle onneksi vaaraton. Vertailun (ja hyvän kuvan) vuoksi: Megalodon oli valtava miljoonia vuosia sitten elänyt  hailaji. Megalodonin koosta ei ole tarkkaa tietoa, mutta yleisimmin sen arvellaan kasvaneen noin 20-metriseksi, painon ollessa ehkä 20-30 tonnia. Useat "silminnäkijät" väittävät niitä elävän vieläkin, mutta todisteet ovat suurin piirtein yhtä hatarat, kuin Loch Nessin hirviön kohdalla.

* Megalodonin kita *

Hait ovat äärimmäisen tehokkaita tappajia ja merten ravintoketjun ehdottomalla huipulla. (lisää..) Niilläkin on silti yksi ylivoimainen vihollinen, eli luonnollisesti ihminen. Valitettavasti hailla on suuri kaupallinen arvo: niitä pyydystetään ruuaksi (esim. haineväkeitto), leukoja myydään matkamuistoksi, osa on urheilukalastajien suosikkisaaliiden joukossa jne. Piikkihain eviä on joskus jopa käytetty hiekkapaperina puuteollisuudessa. Niinpä haihin kohdistuu jatkuva ja maailmanlaajuinen massateurastus, joka uhkaa koko merten ekosysteemiä. Haita tapetaan vuosittain 70-100 miljoonaa! Esimerkiksi Mosambikissa muutaman ison hain evistä voi saada vuoden palkkaa vastaavan korvauksen.. Hyvin usein hait joutuvat myös vahingossa kalastajien saaliiksi.

.

KUINKA VAARALLISIA HAIT TODELLISUUDESSA OVAT?

Ylivoimaisesti eniten haiden ihmisiin kohdistuneita hyökkäyksiä tapahtuu Floridassa ja Australiassa. Jälkimmäisen noin 200-vuotisessa historiassa niitä on sattunut runsaat 500, joista huolemaan johtaneita pari sataa. Vuosittain koko maailmassa kirjataan hyökkäyksiä 50-80, joista kohtalokkaita vain muutama. USA:ssa vuosina 1990-2008 kuolemaan johtaneita hyökkäyksiä dokumentoitiin 12 ja yhteensä 665. Tarkemmista tilastoista selviää eri lajien suhteellinen vaarallisuus. (lisää..)

Monet hyökkäykset ovat niin nopeita, ettei lajia voida (tai osata) tunnistaa, eivätkä puremajäljetkään tms. aina varmasti pysty kertomaan syyllistä. Luvut voivat myös olla melko epätarkkoja. Jotkut ihmiset ”vain katoavat”, syrjäisemmiltä seuduilta tietoja ei välttämättä välity lainkaan ja lisäksi vielä tänä päivänäkin osasta hyökkäyksiä tietoisesti vaietaan huonon julkisuuden pelossa. Pelätään paniikin syntymistä ja turismidollarien vähenemistä.  Mitenköhän lie tutkittu, mutta suurin osa hailajeista ei onneksi pidä ihmisen mausta.

Useimpien haiden hyökätessä ensimmäinen purenta on yleensä ns. "testaaja." Kuten ihmiset ottaessaan maistiaisen, hait purevat kerran tarkistaakseen maun ja vasta sitten päättävät syömiskelpoisuuden. Ongelma on valkohain ja muiden suurten vaarallisten haiden näytteenotto: purenta on niin massiivinen, että monet uhrit kuolevat vammoista johtuneeseen verenvuotoon tai sokkiin. Useimmat haiden hyökkäykset eivät onneksi ole vakavia, mutta osa johtaa kuolemaan. Toistuvasti hyökkäyksiä suorittavat valkohai, tiikerihai, härkähai ja valkopilkkahai. On kuitenkin muitakin suuria hailajeja, jotka voivat olla vaarallisia. Lisäksi sukeltaessa on lajitunnistus vaikeaa, joten parempi suhtautua jokaiseen lajiin kunnioituksella ja varoa kaikkia.

On täysin ymmärrettävää, että ihmiset pelkäävät haita ja siihen on osittain syytäkin. Onnettoman uhrin kuolema voi olla hyvin väkivaltainen ja tämä lisättynä avuttomuteen ylivoimaisen uhan edessä lietsoo lisää pelkoa. Mutta pistetään asioita mittasuhteeseen muutamin esimerkein:
1. On paljon suurempi mahdollisuus voittaa lotossa päävoitto, kuin joutua hain uhriksi.
2. Jokaista hain pureman uhriksi joutuvaa ihmistä kohti on 25, jotka joutuvat newyorkilaisen puremaksi.
3. Floridassa iskee salama 6 kertaa useammin ihmiseen kuin hai hyökkää. Ja kyseessä on tällaisten hyökkäysten suhteen yksi maailman pahimmista paikoista.
4. Australiassa kuolee enemmän ihmisiä ampiaisenpistoihin, kuin hain puremiin.
5. Maailmassa kuolee paljon enemmän ihmisiä syötyään haita (esim. myrkytys), kuin jouduttuaan hain syömäksi.
6. Ja lopuksi oikeasti todella pelottava tilastoluku: keskimäärin jokaista hain tappamaa ihmistä kohtaan, me tapamme miljoonia haita.

.

MITEN VÄHENTÄÄ VAARAA JOUTUA HAIN HYÖKKÄYKSEN KOHTEEKSI

Älä koskaan yliarvioi kykyjäsi tai tietämystäsi sukeltajana - Äläkä koskaan aliarvioi haita! Tämän perussäännön lisäksi on useita ohjeita, joiden avulla riskiä voidaan vähentää. (lisää..)

Onneksi suurten haiden hyökkäykset ihmistä kohtaan ovat erittäin harvinaisia ja vain hyvin harvat sukeltajat ovat joutuneet hyökkäyksen kohteeksi veden alla. Vastoin yleistä luuloa, hait eivät yleensä hyökkää kuin ahdisteltuna ja useimmat lajit eivät hyökkää ihmistä kohden lainkaan. Siltikin on hyvä muistaa Jacques Cousteaun sanat   ” Ainoa ennustettava asia hain käytöksessä on, ettei sitä voi ennustaa”.

Mainittakoon vaikkapa noin kuriositeettina, että hain saa vajoamaan kooman kaltaiseen tilaan kääntämällä sen selälleen. Tästä tiedosta ei kyllä seuraavien lajien kohdalla ole juurikaan hyötyä...

.

  • VALKOHAI (Great White Shark)

Valkohai, joka voi kasvaa yli 6-metriseksi ja painaa kaksi tonnia, on valtamerten ruokaketjun ehdottomalla huipulla. Niitä elää suuremmassa määrin Kalifornian, Etelä-Afrikan, Australian ja Meksikon rannikoilla, mutta ehkä hieman yllättäen mm. jonkin verran Välimerellä. Valkohai suosii vesiä, joiden lämpötila on 14-22 °C, mutta se tulee toimeen veden lämpötiloissa välillä 5-26 °C. Vartalon yläosa on harmaa, kun taas alempi puolisko on valkoinen. Hajuaisti on erittäin tarkka; arvellaan valkohain pystyvän aistimaan muutaman vedessä olevan veripisaran jopa viiden kilometrin päästä. Valkohai on tiettävästi ainoa kala, jonka usein nostaa päänsä vedestä hakiessaan katseellaan saalista.

Valkohai on yksi valtamerten tappavimpia eläimiä ja syö melkein mitä tahansa. Perusruokavalio koostuu mm. kaloista ja merinisäkkäistä, mutta sen vatsasta saattaa löytyä mitä vain autonrenkaista asbestiin. Ja se aloittaa syömisensä jo emonsa kohdussa, missä sisarukset joutuvat vahvimman yksilön ruuaksi. Valkohailla on useassa rivissä noin 3000 veitsenterävää, pisimmillään 7,5 senttistä kolmion muotoista hammasta. Purentavoimaksi on mitattu tyrmistyttävät 1,8 tonnia. Luku on yli kolme kertaa enemmän kuin leijonalla ja samalla nykyeläinten suurin.

Valkohain näkeminenkin herättää alkukantaista pelkoa ja se onkin ihmisen kannalta vaarallisin hailaji. Sillä on tilillään suurin määrä ihmisiin kohdistuneita hyökkäyksiä - lähes kolme kertaa enemmän kuin tiikerihailla. Kaikkien aikojen tilastossa (ISAF) valkohaivalkohai on suorittanut 348 hyökkäystä ihmistä kohtaan, joista 67 kohtalokasta. Nykyään yleensä noin neljäsosa hyökkäyksistä johtaa uhrin kuolemaan.

* Merten pelätyin eläin *

Tämän lajin vaara liittyy epäilemättä sen kokoon, kieltämättä karmaiseviin hampaisiin sekä uteliaisuuteen, jolla se lähestyy mahdollista ateriaa. Valkohai ei pysty tarkkaan analysoimaan saalistaan. Joskus harvoin se testaa kohteen leuoillaan, tutkien sen makuhermojensa avulla. Tätä ei voida rinnastaa varsinaiseen puremiseen. Valkohai ei välttämättä tarkoita tappaa ihmistä (jos se nyt ketään lohduttaa), vaan käy tarkistamassa kohteensa ottamalla tavallaan testinäytteen ja hyvin usein sitten hylkää sen syömäkelvottomana. Valitettavasti valkohain koosta ja voimasta johtuen tuo testi voi ihmiselle aiheuttaa massiivisen, kuolemaan johtavan vamman. Valkohai saattaa myös kohdistaa hyökkäyksensä vaikkapa moottoriveneeseen, erityisesti jos siellä on jotain houkuttelevaa, kuten kalaa. Joissain harvoissa tapauksissa se on myös todistettavasti upottanut veneen (vrt. Tappajahai).
(lisää..)

.

  • TIIKERIHAI (Tiger Shark)

Tiikerihai kasvaa normaalisti hieman yli neljän metrin mittaiseksi, mutta suurimmat yksilöt voivat olla jopa yli 7-metrisiä ja painaa yli tonnin. Tiikerihain väri näyttää veden alla ruskehtavalta, vaikkakin todellisuudessa ne vivahtavat vihreään ja siniseen alaosan ollessa vaaleankeltainen. Laji on helppo tunnistaa nimensä mukaisista tiikerinkaltaisista raidoista vartalon yläosassa.

Tiikerihai viihtyy lämpimillä trooppisilla ja subtrooppisilla vesillä, kuten Meksikonlahdella, Tyynenmeren saarten läheisyydessä sekä Afrikan itärannikolla. Niitä löytyy kaikista syvyyksistä alkaen matalista rannoista aina valtamerten lähes 900 metrin syvyyksiin asti. Tiikerihait myös liikkuvat paljon; yksittäisen hain on havaittu haravoivan säännöllisesti jopa 100 neliökilometrin aluetta. (lisää..)

* Yhden(?) tiikerihain kohtalo Havaijilla *

Tiikerihai kiertelee usein sukeltajia juuri näkökentän rajoilla ja tulee silloin tällöin lähemmäksi suorittamaan katsastuksen. Selvästi suurimmassa osassa tapauksista se saa heti huonon ensivaikutelman ja poistuu paikalta. Tiikerihai on silti lajina ehdottomasti ihmiselle vaarallinen. Se on haiden ihmisiin kohdistuneiden hyökkäysten listassa toisena, heti valkohain jälkeen. Yli neljännes hyökkäyksistä on kohtalokkaita. Vaikka valkohai suorittaa tilastollisesti eniten hyökkäyksiä,  on myöskin tiikerihai vastuussa suuresta määrästä kuolemaan johtaneista tapauksista. Tämä johtuu osin tiikerihain agressiivisesta luonteesta, joka valkohailta puuttuu. Siinä missä valkohai usein päästää uhrinsa hyökkäyksen jälkeen, tiikerihai usein vain jatkaa ja siitä tulee vielä agressiivisempi, mikäli uhri yrittää kamppailla vastaan.

Tiikerihai tulee usein hyvin lähelle rantalinjaa. Tämä tekee siitä suuremman uhan uimareille, kuin muut hait. Tiikerihain luoman vaaran vuoksi uiminen on monin paikoin kiellettyä mm. Hawaijilla. Sukeltaessakin kannattaa ehdottomasti pitää siihen riittävästi etäisyyttä.

.

  • HÄRKÄHAI (Bull Shark)

Härkähai on yleinen rannikkovesillä eri puolilla maailmaa Etelä-Afrikasta (missä se tunnetaan nimellä Sambesinhai) Australiaan, Japaniin, Indonesiaan ja Meksikonlahdelle. Uroksen koko on noin 2 metriä ja paino noin 100 kiloa, naaraan ollessa paljon härkähaisuurempi, jopa 4 metriä ja 300 kiloa. Laji on nopea ja vahva eikä sen hammasrivistön tarvitse häveä vertailussa sen enempää tiikeri- kuin valkohaisukulaisillekaan. Härkähai on hieman tukevampi kuin muut hait ja sen väri on yläosassa vaaleanharmaa alaosan ollessa vielä vaaleampi. Se poikkeaa muista hailajeista siinä, että kykenee elämään myös makeassa vedessä. Usein ne ovatkin väijymässä jokien suilla.

* Härkähai viihtyy matalissa vesissä *

Härkähai ei ole välttämättä niin laajalti tunnettu (ja pelätty) kuin vaikkapa valkohai, mutta se kuuluu ihmisille kaikkein vaarallisimpiin hailajeihin. Se on luonteeltaan arvaamaton ja usein agressiivinen. Härkähai ei myöskään pelkää ihmisiä, mitä jopa valkohai jossain määrin tekee. Ihmisiin kohdistuneiden hyökkäysten määrä on kolmanneksi suurin ja lisäksi mitä todennäköisimmin monet muiden lajien tekemiksi lasketut hyökkäykset ovat todellisuudessa härkähain suorittamia.

Härkähai on erittäin reviiritietoinen ja hyökkää mitä tahansa vastaan, mikä yrittää tunkeutua sen alueelle. Ja sen ollessa mieltynyt mataliin, yleensä alle 30 metrin syvyisiin ja usein sameisiin vesiin, se aiheutttaa vieläkin suuremman uhan erityisesti uimareille. Sukeltajien ja uimareiden on erittäin suositeltavaa pysytellä pois alueilta, joissa niitä tiedetään olevan.

Härkähai oli hyvin mahdollisesti vastuussa kammottavasta Jersey Shoren tapahtumasarjasta 1916, josta newjerseyläinen Peter Benchley muokkasi juonen romaanilleen ”Tappajahai”. (lisää..)

.

  • MAKRILLIHAI (Shortfin Mako Shark)

Makrillihai, jota joskus kutsutaan nimellä "Mako" voi kasvaa 4-metriseksi ja painaa 400 kiloa, ennätyksen ollessa lähes 800 kiloa. Sitä tavataan valtamerten trooppisissa ja lauhkeissa osissa. Nämä hait elävät yhtä lailla syvällä, kuin matalissa rantavesissäkin, joskin ne suosivat hieman suurempia syvyyksiä kuin esim. härkähait.

                           makrillihain kita

......* Makrillihain uhkaavan näköinen  hammasrivistö *

Fysiikaltaan makrillihai  on härkähain vastakohta – härkähai on melko tanakka, kun taas makrillihai on virtaviivainen ja solakka. Väriltään se on vaaleanharmaa, hieman hopeansävyinen vatsan ollessa valkoinen. Ruokavalio koostuu pääasiassa suurista kaloista, kuten tonnikala ja miekkakala. Makrillihain hyvin erottuvia piirteitä ovat sen hampaat, jotka näkyvät suun ollessa suljettunakin sekä valkoinen kuonon alapinta. Tappajahain julisteessa käytettiin makrillihain suuta, jotta haista saatiin julmemman näköinen. 

Keskeinen tekijä puhuttaessa makrillihaista on sen uskomaton hyökkäysnopeus. On väitetty, että makrillihai voi saavuttaa jopa yli 70 kilometrin tuntinopeuden, mikä on luultavasti liioiteltua. Todennäköisempi nopeus lienee noin 50 km/h, joskin asiaa on vaikea mitata. Se on myös tunnettu voimastaan ja ketteryydestään, mikä on tehnyt siitä suositun saaliin urheilukalastajien keskuudessa. Makrillihai on todistettavasti hypännyt koukkuun jouduttuaan vedestä yli kuuden metrin korkeuteen.

Makrillihait ovat aggressiivisia haita ja ne on liitetty lukuisiin ihmisiin kohdistuneisiin hyökkäyksiin, joiden määrässä se on viidentenä.

.

  • VALKOPILKKAHAI (Oceanic Whitetip Shark)

Tämä laji voi kasvaa enintään 4-metriseksi ja painaa 170 kg tai hieman enemmän. Sitä tavataan kaikilla valtamerten ulapoilla, joissa veden lämpötila on 18-28 astetta. Ylensä se liikkuu pintavesissä noin 150 metrin syvyyteen asti. Valkopilkkahai on hyvin mahdollisesti lukumäärältään yleisin isoista hailajeista. Sitä on tavattu valtavissa parvissa, mutta yksinliikkujat ovat yleisempiä. Valkopilkkahai on helppo tunnistaa pitkistä rintaevistään ja selkäevästään (lajin latinalaisen nimen Carcharhinus longimanus jälkimmäinen osa tarkoittaa ”pitkät kädet”), joiden kärjet ovat valkoiset. Myös pyrstöevä on huomattavan pitkä. Sen evät ovat tehneet siitä myös suositun saalistuskohteen mm. haineväkeittoon.

Valkopilkkahai liikkuu hitaasti, mutta voi syöksähtää äkillisesti ja hyvin nopeasti. Laji on erittäin aggressiivisinen ja niin itsepintainen, ettei se välttämättä lähde pois vaikka sitä tönii tai lyö. Se varoittaa mm. sukeltajia ikäänkuin haukottelemalla, eli avaamalla valkopilkkahaisuunsa näyttämättä hampaitaan. Suurin vaara valkopilkkahaista on avomerellä uiville sekä laiva- tai lento-onnettomuuksien uhreille, joita se voi pitää saaliinaan. Tästä syystä sen uhrien lukumäärää on hyvin vaikea arvioida, mutta se on varmasti suuri.

* Vaarallisin hailaji ? *

Itse asiassa valkopilkkahai on joidenkin arvioiden mukaan aiheuttanut enemmän ihmisiin kohdistuneita hyökkäyksiä, kuin muut lajit yhteensä. Esimerkiksi Jacques Cousteau piti sitä kaikista hailajeista vaarallisimpana. Valkopilkkahaita ei pidä sekoittaa valkoevähaihin (Whitetip Reef Shark), joka ulkonäöltään muistuttaa sitä, mutta on pienempi, elää parvina koralliriuttojen läheisyydessä ja on ihmiselle lähes vaaraton.

Valkopilkkahai oli luultavasti osallisena U.S.S. Indianapolisin miehistön kohtalossa – eräässä merihistorian makaabereimmista katastrofeista.
(lisää..)

.

B. MUUT KALAT

  • BARRAKUDA (Barracuda)

Barrakudat ovat hoikkia, nopeita ja voimakkaita lähes kaikilla lämpimillä trooppisilla merialueilla leveyspiirien 42°N ja 35°S välillä tavattavia petokaloja,  joita tunnetaan 27 lajia. Ne voivat kasvaa lähes kaksi metriä pitkiksi ja painaa jopa 50 kiloa. Barrakudan hampaat ovat kahdessa sisäkkäisessä rivissä. Ulommat pienemmät hampaat on tarkoitettu saaliin repimiseen ja sisemmät isot hampaat kiinnipitämiseen. ”Järjestely” on hyvin tehokas. Barrakudat viihtyvät koralliriuttojen läheisyydessä 1-100 metrin syvyydessä. Se on suosittu urheilukalastuksen kohde ja erityisesti pienemmät yksilöt ovat myös hyviä syötäväksi.

                        barrakuda

* Suuri barrakuda on haluttu urheilukalastussaalis *

Barrakuda ei ole ihmiselle suoranaisesti hengenvaarallinen, mutta siihen kannattaa suhtautua varoen. Vaikkakin Barrakuda on petokala, se hyvin harvoin hyökkää ihmisten kimppuun. Kuitenkin on ainakin kaksi dokumentoitua tapausta, missä barrakudat ovat tappaneet ihmisen. Hyökätessään se tekee yleensä yhden nopean, rajun iskun.

Barrakudilla on erinomainen näkö ja ne ovat viehtyneet kaikkeen veteen putoavaan, erityisesti kirkkaan ja hopean värisiin esineisiin. Tästä johtuen, mikäli uimarilla tai sukeltajalla on vaikkapa jokin kiiltävä koru, saattaa barrakuda hyökätä luullen sitä ateriaksi ja siten aiheuttaa vahvoilla leuoillaan ja erittäin terävillä hampaillaan ikäviäkin vammoja. Barrakuda on myös raadonsyöjä, joka voi seurailla snorkkelikalastajia toivon pääsevänsä osingolle saaliista ja se voi seurata joskus sukeltajiakin tuntikausia.

.

SKORPIONIKALAT(Scorpion Fish)

Skorpionikalat on suuri satojen lajien enimmäkseen merissä elävä kalaheimo, johon kuuluu monia maailman myrkyllisimmistä kalalajeista. Myrkytystapauksissa skorpionikalat ovat keihäsrauskun jälkeen toisena. Ne ovat yleisiä trooppisilla ja lauhkeilla alueilla, mutta eniten niitä tavataan indopasifisilla merialueilla Tyynessämeressä ja Intian valtameressä.
sädesiipisimppu
Skorpionikalat elävät suurimmaksi osaksi lahdissa, hiekkarantojen, kallioisten rantaviivojen ja koralliriuttojen läheisyydessä. Monet näistä kaloista pysyttelevät paikoillaan merenpohjassa, joissa niitä voi olla hyvän suojavärinsä vuoksi erittäin vaikea havaita. Kuten nimestäkin voisi päätellä, niillä on eräänlaiset myrkkypiikit selkä- ja rintaevissään.

* Erittäin myrkyllinen sädesiipisimppu *

Myrkky on erittäin voimakasta aiheuttaen uhrille hirvittävät tuskat ja hoitamattomana hyvin mahdollisesti kuoleman. Kivun sietämättömyyttä kuvaa hyvin se, että uhrien (kuten kalastajat) on sanottu tehneen itsemurhan tai vaatineen lääkäriltä raajan amputointia. Oireita voivat olla mm. turtumus, osittainen halvaus, voimakas kipu ja pahoinvointi.

Kuten alussa mainittiin, skorpionikaloihin kuuluu monia erittäin myrkyllisiä lajeja, joista tässä on esitelty kaksi vaarallisimpiin kuuluvaa.

.

  • SIIPISIMPPU (Red Lion Fish eli Turkey Fish eli Dragon Fish)

Noin 40-senttiseksi kasvavavat siipisimput kuuluvat koralliriuttojen kauneimpiin ja koristeellisimpiin kaloihin. Mutta älä lähesty niitä äläkä missään nimessä koske! Siipisimppuja elää yleisimmin Intian ja Tyynen valtameren sekä Punaisenmeren matalissa vesissä. Usein niiden nähdään uivan pareittain. Ne eivät ole provosoimatta agressiivisia. Häirittyinä ne eivät kuitenkaan väisty, vaan saattavat jopa hyökätä myrkkypiikit sojottaen. Erityistä varovaisuutta on noudatettava yösukelluksilla, jolloin siipisimput ovat aktiivisempia ja saattaavat seurata sukeltajan valoa. Vuosittain arvioidaan peräti 40 - 50 tuhannen ihmisen joutuvan skorpionikalojen pistoksen uhriksi. (lisää)

Myrkky ei yleensä johda kuolemaan, mutta kipu on hyvin usein välitön ja musertava. Myrkytyskohdan ympärisö saattaa nopeasti turvota ja raajojen liikuttaminen voi olla erittäin vaikeaa. Lisäksi oireisiin kuuluvat mm. voimakas päänsärky ja pahoinvointi. Ensiapuna helpotusta saattaa tuoda pistokohdan upottaminen kuumimpaan siedettävissä olevaan veteen vähintään puoleksi tunniksi. Lääkäriin hakeutuminen on ehdottomasti suositeltavaa, erityisesti mikäli pistokohta sijaitsee rintakehässä tai vatsan alueella. Haavakohta voi olla kipeä viikkokausia. Huomaa, että myrkky on tehokasta vielä kalan kuoltuakin.

.

  • KIVIKALA eli VELHOKALA (Stone Fish)

Koreiden siipisimppujen vastakohtana noin 35-senttiseksi (ennätys 50 cm) kasvava kivikala kuuluu läntisen Tyynenmeren ja Intian valtameren vuorovesialtaiden ja matalien riuttojen (siis hyvien sukelluspaikkojen) rumimpiin asukkeihin. Kivikalalle on tyypillistä maata liikkumattomina korallien halkeamissa, kivien joukossa, koloissa tai kaivautuneena hiekkaan tai mutaan. Kivikala on Äärimmäisen Vaarallinen. Se on pullottavasilmäinen, väriltään yleensä likaisenruskea, ryhmyvartaloinen naamioitumisen mestari, joka näyttää englanninkielisen nimensä mukaisesti aivan kiveltä. Esimerkiksi sukeltajat saattavat kivikalavahingossa koskettaa sitä tai astua päälle.

* Kivikala on tappavan myrkyllinen naamioinnin mestari *

Sen lisäksi, että kivikalaa on erittäin vaikea havaita, se on maailman myrkyllisin kala. Sillä on selässään 13 piikkiä, kaikissa äärimmäisen tehokasta proteiinipohjaista hermomyrkkyä. Riippuen siitä kuinka syvälle piikki uppoaa, voi myrkky tappaa ihmisen muutamassa tunnissa, mikäli uhri ei nopeasti pääse sairaalahoitoon. Hyvin usein uhri kuitenkin hukkuu hirvittävien kipujen lamaannuttamana. (lisää..)

Myrkytys voi olla kohtalokas, joten uhrin suhteen täytyy noudattaa äärimmäistä huolellisuutta. Sydänpysähdyksen ja hengitysvaikeuksien merkkejä on koko ajan tarkkailtava. Pistokohdan upottaminen mahdollisimman kuumaan veteen voi lievittää tuskaa. Lääkärin hoitoon on hakeuduttava välittömästi ensiavun jälkeen. Mahdollisesti uhrille annetaan sairaalassa vastamyrkkä.

***

.

  • LOUHIKALA (Weever Fish)

Louhikala on hiekanvärinen kala, joka elää Lounais-Euroopan rannikoilla mm. Englannin kanaalissa, kuten myös Välimeren rannikolla, Adrianmeressä ja satunnaisesti Itämeren eteläosissa. Louhikalan suu on epätavallisen vinossa kulmassa päähän verrattuna ja sisältää vedenalaisen maailman terävimpiin ja julmimman näköisiin kuuluvat hampaat. Onneksi rannikoilla elävä louhikala kasvaa vain 10-15 -senttiseksi, mutta koon kompensoimiseksi sillä on 5-7 myrkyllistä selkäevästä työntyvää piikkiä. Louhikala viettää suurimman osan aikaa osittain hiekkaan hautautuneena vaanimassa pienempiä kaloja vain myrkkypiikit hiekasta esiin pistäen.

Tyypillisesti uhri valittaa astuneensa johonkin terävään veden alla, minkä jälkeen seuraa ankara pistävä tunne. Tuskaa kuvaillaan usein sietämättömäksi. Kipu on pahimmillaan ensimmäiset kaksi tuntia, jolloin jalka muuttuu punaiseksi ja turpoaa sekä tuntuu puutuneelta seuraavaan päivään, jolloin tuntuu ärsytystä ja kipua, joka voi kestää jopa kaksi viikkoa.

Myrkytystila saattaa olla jopa hengenvaarallinen, koska suuri määrä myrkkyä voi louhikalavaikuttaa sydämen toimintaan, vaikeuttaa hengitystä tai aiheuttaa kouristuksia. Hoito käsittää myrkytysalueen lämmittämisen kuumimmalla siedettävällä vedellä, sillä myrkky on valkuaisainepohjaista ja denaturoituu kuumennettaessa.

* Louhikalalta voi saada kipeän muiston *

Haava on tarkistettava, jottei sinne jää piikin kalvoa tai muuta ylimääräistä. Yleisoireiden ilmetessä on hakeuduttava lääkärin hoitoon. Mahdollisesti tarvitaan elvytystä. Myrkylle on olemassa vastamyrkky.

Mainittakoon vielä, että englannin kielessä matalien vesien louhikala on Lesser Weewer.  Lisäksi on olemassa syvissä vesissä elävä paljon suurempi laji nimeltään osuvasti Greater Weewer.

.

  • TAIVAANTÄHYSTÄJÄ (Stargazer)

Taivaantähystäjät kuuluvat ahvenkalojen heimoon ja niitä tavataan Atlantilla, Tyynellämerellä ja Intian valtamerellä. Välimeressä elävä laji on nimeltään taivaantähystäjäUranoscopus scaber.

* Taivaantähystäjän runolliselta kuullostava nimi johtuu sen pään päällä sijaitsevista silmistä *

Ruskea väri auttaa niitä piiloutumaan hiekkaan, josta ne päässään sijaitsevilla matomaisilla ihopoimuilla houkuttelevat penempiä saaliskaloja. Taivaantähystäjillä on kaksi myrkkypiikkiä, joista ihminenkin voi saada varsin ilkeän piston. Lisäksi niillä on sähköelin, jolla ne pystyvät antamaan noin 50 voltin sähköiskun. Ne käyttävät sähköelintään myös suunnistamiseen ja luultavasti jonkinlaiseen kommunikointiin lajitoveriensa kanssa.

.

RAUSKUT (Rays)

Rauskut ovat litteäruumiisia rustokaloja, joila on erittäin leveät rintaevät. Tämän ominaisuutensa vuoksi ne näyttävät ikään kuin lentävän vedessä. Ne ovat läheistä sukua haille. Lajeja on yli 500 jaoteltuna 17 heimoon. Näissä heimoissa on useita mielenkiintoisia lajeja, kuten kitararauskut ja saharauskut. Saharauskuilla on päässään kuonolauta, joka ulkonäöltään muistuttaa vähän moottorisahaa. Näiden rauskujen tiedetään joskus käyttäneen ”sahaansa” puolustautumiskeinona sukeltajia vastaan. Saharausku voi kasvaa jopa 7-metriseksi. Suurin rauskuista on lempeä planktonia syövä paholaisrausku, jonka ”siipienväli” voi olla yli kuusi metriä ja paino 1400 kiloa.

.

  • SÄHKÖRAUSKU (Electric Ray)

Sähkörauskut elävät trooppisilla ja lauhkeilla alueilla. Vaikkakin useimmat lajit viihtyvät mielummin matalalissa vesissä, joitakin jäseniä löytyy myös kohtalaisen syvältä. sähkörauskuSähkörauskut ovat rauskujen neljästä lahkosta vanhin ja ne eroavat muista rauskuista mm. siinä, että niiden rintaevät ovat muodoltaan pyöreät. Lisäksi niiden pyrstö ei ole ”piiskamainen” vaan litteä ja leveä. Lajeja on 69 ja ne ovat kooltaan ja väriltään hyvinkin vaihtelevia.

* Sähkörauskulla on pyöreät muodot *

Sähkörausku on hitaasti liikkuva eläin, joka ei muiden rauskujen tapaan käytä etenemiseen niinkään rintaeviään, vaan pyrstöään. Monet lajeista ovat sokeita. Niiden ehkä tunnetuin suku on nimeltään torpedo, mistä kuten arvata saattaa, torpedo on saanut nimensä. Sähkörauskuja on helppo välttää, eivätkä ne ole agressiivisia. Sukeltaja voi säästyä jopa 200 voltin tainnuttavalta sähköiskulta yksinkertaisesti jättämällä kala rauhaan. Antiikin Kreikassa sähkörauskuja käytettiin joskus nukutukseen leikkauksissa ja synnytyksissä.

.

  • KEIHÄSRAUSKU (Stingray)

Keihäsrauskut elävät lämpimillä trooppisilla seuduilla, mutta niitä voi tavata vaikkapa Englannin kanaalissa. Ne aiheuttavat monista rauskulajeista kaikkein eniten harmia uimareille ja sukeltajille – ne ovat tappaneet ainakin 17 ihmistä ja puhutaan jopa tuhansista loukkaantumistapauksista vuosittain.

Osa niistä on vain kämmenen kokoisia, mutta suurimmat isokeihäsrauskut voivat olla läpimitaltaan 2 metriä, pituudeltaan pyrstöineen 4 metriä ja painaa 350 kiloa. Niidenkeihäsrausku myrkkypiikkikin voi olla jopa metrin pituinen.  Keihäsrauskut ovat erittäin yleisiä matalissa vesissä erityisesti kesäisin, jolloin ne parittelevat ja ovat normaalia aktiivisempia. Kun kävelee matalikolla aallokossa ja astuu keihäsrauskun päälle, voi saada kivuliaan piston jalkaansa tai sääreensä.

Keihäsrauskut eivät ole agressivisia, vaan pikemminkin hyvin passiivisia eläimiä, eivätkä ne juuri koskaan hyökkää. Tavallaan niiden arkuus tekee niistä vaarallisia; piiloutuessaan hiekkaan niitä on vaikea havaita. Useimmiten ne pakenevat, mutta puolustautuvat tuntiessaan itsensä uhatuiksi.

* Keihäsrauskun myrkkypiikin voi erottaa sen pyrstön yläpuolella *

Jos keihäsrauskun päälle vahingossa astuu, se sivaltaa pyrstöllään ylöspäin. Pyrstössä on partaveitsenterävä ja sahalaitainen, uurteinen piikki tai piikkejä, jotka voivat lävistää ihon ja märkäpuvunkin. Päälle astumista voi yrittää välttää kävelemällä vaara-alueella jalkojaan raahaten, jolloin ne melko varmasti uivat tiehensä. 

Myrkkypiikin katketessa keihäsrausku pystyy uusimaan sen. Piikeissä on väkäsiä ja ne ovat siten kivuliaita ja vaikeita poistaa. Niiden alaosan uurteissa on myös serotoniinia sisältävää myrkyä, joka aiheuttaa välittömästi kovaa tuskaa, iskukohta turpoaa, mahdollisesti voi esiintyä pahoinvointia ja oksentelua. Kipu voi kestää kuukausia ja joidenkin lajien isku voi jopa tappaa ihmisen, mikäli isku osuu esim. rintaan. Näin kävi mm. Steve ”Krokotiilimies” Irwinille. (lisää..)

Pistoskohta on upotettava kuumimpaan siedettävissä olevaan veteen 15 minuutin ajaksi kivun lievittämiseksi. Myös kuumat pyyhkeet voivat auttaa, mikäli haavaa ei ole helppo upottaa. Mikäli piikki on pahasti uponnut, ei sitä parane yrittää väkisin irroittaa, vaan on hakeuduttava lääkäriin. Jos hoitaa haavan itse on varmistettava, että haava on kokonaan puhdistettu vedellä ja saippualla ja että antibioottista voidetta käytetään haavan kuivaamisen jälkeen. Mikäli ilmenee infektion merkkejä on hakeuduttava lääkäriin. Mainittakoon kuriositeettina vielä, että Islannissa on perinteenä syödä keihäsrauskua joulun aatonaattona.

***

.

  • PALLOKALA (Puffer Fish)

Pallokala on tässä esimerkkinä merieläimestä, joka on vaarallinen lähinnä syötynä. Niitä tunnetaan yli 120 lajia, joista pienimmät ovat vain 2,5 sentin mittaiseksi kasvava kääpiöpallokala ja suurin 120-senttiseksi kasvava tähtipallokala. Pallokaloja elää sekä suolaisessa että makeassa vedessä.  Pallokala on melko huono ja hidas uimari. Ehkä siksi sille on kehittynyt erilaisia puolustuskeinoja saalistajia vastaan. Ne pystyvät vedellä tai ilmalla täyttämällä pullistamaan kokonsa moninkertaiseksi, minkä lisäksi monet lajit ovat piikikkäinä vielä vaikeampia syödä. Pallokalat ovat myös erittäin myrkyllisiä. pallokala

Pallokala sisältää bakteerien tuottamaa tetrodotoksiini-nimistä hermomyrkkyä, joka on tappava ihmiselle. Joidenkin tutkijoiden mukaan ko. myrkkyä olisi käytetty Haitilla tekemään ihmisistä zombeja. Myrkky on 1200 kertaa syanidia voimakkaampaa ja pallokalassa on tarpeeksi tätä myrkkyä tappamaan 30 ihmistä. Myrkkyyn ei tunneta vastalääkettä.

* Pikkuruinen ja hauskannäköinen pallokalalaji *

Ironista kyllä, näitä kaloja pidetään herkkuna Japanissa (fugu), vaikka kohtalokkaalla tavalla väärin valmistaminen tietää varmaa kuolemaa. Vaikka fugun tekeminen on sallittua vain erityisen koulutuksen saaneille kokeille ja se on erittäin kallista, kuolee sen syömiseen vieläkin vuosittain useita ihmisiä. Monissa maissa oli ennen muinoin voimassa laki, joka kielsi mm. pallokalan käytön ruuaksi – tämä siksi, että suomuton kala luokitellaan Vanhassa testamentissa ”epäpuhtaaksi”.

Pallokalojen luontaisia vihollisia ovat ihmisen lisäksi mm. tiikerihait ja merikäärmeet, jotka ovat immuuneja sen myrkylle. Mainittakoon vielä, että pallokalat eivät ole ainoastaan myrkyllisiä syödä, vaan voivat nokkamaisella suullaan irroittaa varpaan tai sormen.

.

  • MUREENA (Moray Eel)

Mureenat ovat luukaloja ja ankeriaskalojen suuri heimo, johon kuuluu noin 200 lajia. Mureenia esiintyy lauhkeiden ja trooppisten riuttojen elinympäristöissä, mutta myös Atlantilla ja Välimeressä. Ne kasvavat yleensä hieman yli metrin pituiseksi, mutta suurin laji jopa yli nelimetriseksi. Sukeltajat yleensä näkevät mureenasta vain pään pilkistämässä halkeamasta tai pienestä luolasta. Yleensä ne saalistavat öisin.

Peter Benchleyn tunnetuin romaani lienee "Tappajahai". Toinen hänen filmattu kirjansa on "Syvyyden saalistajat", missä mureena tarttuu sukeltajaa kurkusta ja repii hänet koloonsa. Kohtaus on yhtä liioiteltu kuin "Tappajahain" valkohain koko ja käytös. Mureenat eivät ole aggressiivisia, vaan pakevat normaalisti ihmistä. Niiden on jatkuvasti avattava ja suljettava suutaan saadakseen veden kulkemaan kiduksiensa kautta ja koska niillä vielä on neulamaisen terävät hampaat, ne saattavat näyttää pelottavilta. Mureenat hyökkäävät  ihmisen päälle korkeintaan jos niitä uhataan tai erehdyksessä.

                          kalifornianmureena

* Kalifornianmureena *

Mureenoilla on erittäin huono näkö ja kun sukeltaja on lähellä mureenaa, hänen ei pitäisi tehdä uhkaavia liikkeitä käsillään, jottei se erehdy iskemään. Sukellettaessa riutta-alueilla on vaarallista tunkea kättään tai sormiaan halkeamiin tai koloihin, ellei ole varma, ettei siellä ole mitään vaarallista. Mureenia ei myöskään pidä syöttää (kuten ei muitakaan merieläimiä). Se saattaa innostaa mureenaa lähestymään sukeltajaa, mistä monet ovat sitten saaneet pahoja vammoja. Mureenoilla on lihaksikkaissa leuoissaan suuri määrä pitkiä, teräviä hampaita, jotka kykenevät aiheuttamaan syvän ja kivuliaan vamman. Lisäksi mureena purressaan yleensä pitää tiukasti kiinni ja pyörittelee päätään. Mahdollisten vammojen syntyessä verenvuoto pitää tyrehdyttää ja sitten hakeutua lääkärin hoitoon, koska lukuisat syvät haavat saattavat helposti infektoitua.

.

C. MERINISÄKKÄÄT (Marine Mammals)

Niillä alueilla, joilla hylkeet, delfiinit ja merileijonat elävät, suhtaudu näihin eläimiin
kunnioituksella ja pidä riittävä etäisyys. Ne eivät ole samoja kuin säyseät ja kesyt serkkunsa eläintarhassa tai sirkuksessa ja purema voi olla varsin häijy. Esimerkiksi stellerinmerileijonamerileijonaurokset saattavat reviiriään puolustaessaan käydä ihmisenkin päälle. Sen satojen kilojen paino (pohjoisella Tyynellämerellä elävän stellerinmerileijonauroksen paino voi olla jopa 1100 kg) yhdistettynä teräviin hampaisiin on hyvinkin tehokas yhdistelmä.

* Stellerinmerileijonayhdyskunta *

Hyökkäykset ovat erittäin harvinaisia, mutta esim. vuonna 2007 Länsi-Australiassa 13-vuotias surffaamassa ollut tyttö loukkaantui pahoin merileijonan ryhdyttyä riepottelemaan häntä. Ilmeisesti merileijona oli pitänyt häntä lelunaan.

.

D. MERIKÄÄRMEET(Sea Snakes)

Merikäärmeet elävät Intian valtameren ja Tyynenmeren välisissä lämpimissä vesissä. Pelkästään trooppisella Indo-Tyynenmeren alueella niitä elää 50 ja Suuren Valliriutan vesissä 32 lajia. Merikäärmeiden pituus on yleensä 120-150 cm, mutta jotkut lajit voivat saavuttaa suurimmillaan 3 metrin pituuden. (lisää..)

Kaikki merikäärmeet ovat myrkyllisiä ja niiden myrkky (hermo- ja lihasmyrkyn yhdistelmä) on vieläpä voimakkaampaa kuin maakäärmeiden. Ne voivat helposti tappaa puremallaan ihmisen, mutta onneksi näiden eläinten aiheuttama uhka on varsin vähäinen. Useimmat merikäärmeet ovat arkoja ja pakenevat ihmisistä. Ne purevat vain häirittyinä, jos lainkaan ja silloinkin ne harvoin käyttävät myrkkyään. Myrkky on tarkoitettu saaliita varten, ei puolustukseen. Vain pieni osa puremista johtaa ihmisen kuolemaan, sillä käärme voi hallita myrkkynsä määrää. Kuitenkaan merikäärmeiden potentiaalista vaaraa ei pitäisi aliarvioida, vaan niihin tulee suhtautua kunnioituksella.

                       levykäärme

* Levykäärme vaihteeksi rantahietikolla *

Esimerkkeinä kaksi hyvin myrkyllistä merikäärmettä:
Levykäärme (Yellow-Bellied Sea Snake) on ilmeisesti saanut nimensä keltaisesta vatsastaan, eikä pelkuruudestaan (mitä yellow-bellied myöskin tarkoittaa). Niitä tavataan joskus valtavissa ryhmissä. Toisinaan näitä käärmeitä huuhtoutuu myrskyssä rannoille, jolloin ne ovat varsinkin lapsille vaarallisia. Ne ovat agressiivisia vain paritteluaikanaan talvella. Belcherin merikäärme (Belcher's Sea Snake) ansaitsee erikoismaininnan, koska se on maailman myrkyllisimpien käärmeiden listaykkönen.
(lisää..)

Merikäärmeen pureman oireita voivat olla esimerkiksi yleinen huonovointisuus, puhe- tai nielemisvaikeudet, heikkous (etenee 1-2 tunnissa kyvyttömyydeksi liikkua, alkaen jaloista), lihaskouristukset, näön hämärtyminen ja hengitysvaikeudet /hengityksen salpautuminen. Hoitamattomana purema voi aiheuttaa sydänpysähdyksen 12 tunnin kuluessa. Käärmeen purema pitäisi hoitaa laittamalla paineside ja pitämällä raaja  mahdollisimman liikkumattomana. Hakeuduttava välittömästi lääkärin hoitoon. Merikäärmeiden puremiin on kehitetty myös vastamyrkkyjä, joita annetaan mikäli alkaa ilmetä vakavia oireita (esim. kivuliaita lihaskouristuksia).

.

E. SUISTOKROKOTIILI (Saltwater Crocodile)

Suistokrokotiilit elävät hyvin laajalla alueella Pohjois-Australiasssa, Indonesiassa ja Malesiassa. Vaikka ne ovat joutuneet mm. nahkansa vuoksi laajamittaisen (sala)metsästyksen kohteeksi, niitä silti arvioidaan olevan jopa 200 000-300 000 ja niiden määrä (samoin kuin ihmisiin kohdistuvat hyökkäykset) on nousussa. Suistokrokotiilit elävät lähinnä joissa ja soilla, mutta nimensä mukaan ne selviytyvät myös suolavedessä, joten rannikkoalueet kuuluvat myös niiden elinpiiriin.

suistokrokotiiliSuistokrokotiilit saattavat etsiä ravintoa jopa kilometrien päässä rannasta. Tämä on vain yksi seikka, joka tekee siitä ihmiselle äärimmäisen vaarallisen; merellä uidessaan ei juurikaan osaa odottaa kohtaavansa krokotiilia.

* Suistokrokotiili on maailman suurin matelija *

Kaiken kaikkiaankin krokotiilit hyökkäävät varmasti paljon useammin ihmisten päälle, kuin mitkään muut suuret eläimet. Joidenkin tilastojen mukaan (jotka ovat keskenään hyvinkin ristiriitaisia) hyökkäyksiä voi olla jopa satoja vuosittain. Suurin osa tapahtuu mm. niilinkrokotiilin tekemänä Afrikan joissa, mutta myös suistokrokotiili hyökkää lähes varmasti, jos ihminen tulee sen lähelle.

Verrattuna esim. valkohaihin, joka hyökkää lähinnä saalistamisen vuoksi, krokotiilit ja alligaattorit ovat hyvin reviiritietoisia ja suistokrokotiili on ihmisiä kohtaan niistä kaikkein agressiivisin. Suistokrokotiilien tiedetään myös hyökänneen pienten veneiden, kuten kanoottien kimppuun. Paikallisten kanssa keskustelu mahdollisesta vaarasta on aina viisasta kun ui tai sukeltaa itselleen oudolla alueella. (lisää..)

Mikäli joutuu suistokrokotiilin hyökkäyksen kohteeksi, mutta jotenkin onnistuu pakenemaan sen leukojen puristuksesta, ovat vammat lähes varmasti vakavat. Todennäköisesti ne vastaavat korkealta putoamisesta syntyneitä raajavammoja tai koneiden aiheuttamia murskautumisvammoja. Uhrille täytyy välittömästi kutsua apua ja saada hänet kuljetetuksi sairaalaan. Hengitys tulee säilyttää avoimena, on tarkkailtava mahdollisia niskavammoja, ja pysäytettävä verenvuoto – tarvittaessa kiristyssiteellä. Uhri on pidettävä lämpimänä ja hoidettava shokki tarvittaessa.

.

F. MAKEANVEDEN ELÄIMET

Lopuksi luettelonomaisesti ja lyhyehkösti joitakin ihmiselle enemmän tai vähemmän (jolloin lajissa on ainakin kirjoittajan mielestä jotain muuta kiinnostavaa) vaarallisia eläinlajeja, jotka elävät makeassa vedessä.

.

  • VIRTAHEPO (Hippopotamus l. Hippo)

Virtahepo, jonka nimi hippopotamus tulee antiikin kreikasta ja tarkoittaa sananmukaisesti jokihevosta, on elefantin jälkeen toiseksi suurin maaeläin. Sen pituus voi olla 4,2 metriä, paino 3,6 tonnia, kita ammolleen avattuna 1,2 metriä ja etuhampaat virtahepo30 cm. Koska niiden lähes karvaton iho on herkkä auringolle, ne viettävät joissa ja järvissä 16 tuntia vuorokaudessa tyypillisesti jopa 30 yksilön laumoissa. Veden alla ne pystyvät olemaan reilusti yli viisi minuuttia. Öisin ne nousevat vedestä lähtiessään jopa 10 kilometrin mittaisille ruokailumatkoilleen.

* Hippo eläintarhan kuivalla maalla *

Virtahepoihin liittyy uskomus, että ne hikoilisivat verta. Se ei tietenkään ole totta – hiki vain sisältää punaista pigmenttiä, joka saa sen muistuttamaan verta.

Virtahevot ovat erittäin reviiritietoisia ja agressiivisia. Ne tappavat Afrikassa enemmän ihmisiä kuin mitkään muut nisäkkäät - erään arvion mukaan noin 200 vuodessa.

.

  • VESINOKKAELÄIN (Platypus)

Vesinokkaeläin on varmasti yksi maailman kummallisimmista otuksista. Se on puolisen metriä pitkä ja tavataan Australiassa, missä se on kuvattunakin 20 sentin kolikossa. Sillä on kokoonsa nähden suuret aivot, mutta se ei osoita juuri lainkaan älyn merkkejä. Luultavasti se ei elintavoistaan johtuen tarvitse juurikaan aivokapasiteettia. Vesinokkaeläimellä on nimensä mukaisesti nokka (joka on oikeastaan kuono, jossa on nuorilla yksilöillä kuusi pois putoavaa hammasta). Se on nisäkäs, joka parittelee vesinokkaeläinvedessä ja lisääntyy munimalla. Se on ainoa nisäkäs, jolla on sähköaisti. Ja sillä on myös räpylät ja samantyyppinen häntä kuin majavalla. Elokuvassa Dogma sanotaan, että vesinokkaeläin todistaa Jumalalla olevan huumorintajua.

* Kummallinen vesinokkaeläin huonon kuvaajan ikuistamana *

Kun eurooppalaiset tutkijat ensimmäistä kertaa näkivät vesinokkaeläimen turkin ja siitä tehdyn piirroksen, he olivat varmoja, että kysymyksessä on huijaus. Tutkittiin jopa löytyisiko saumoja merkiksi siitä, että omituinen otus on koottu useasta eri eläimestä. Miksi ne sitten ovat vaarallisia? Tuskinpa ne sentään nauruun tappavat, vai? Siksi, että kaiken edellä mainitun lisäksi niillä (vain uroksilla) on nilkoissaan myrkkyä tuottavat kannukset. Myrkytys ei riitä tappamaan tervettä ihmistä, mutta on hyvin tuskallinen.

.

  • NÄYKKIJÄKILPIKONNA (Snapping Turtle)

Näykkijäkilpikonna on Pohjois-Amerikassa elävä vajaat 20-kiloiseksi kasvava makeanveden kilpikonnalaji, jonka ulkonäölle on tunnusomaista pitkä häntä. Vähän samoin kuin vesinokkaeläimen, toisen sympaattisen ja erikoisen eläimen kohdalla, voisi ihmetellä millä tavoin kilpikonna muka voisi olla vaarallinen..

näykkijäkilpikonnaMikäli varomaton ihminen lähestyy (kiusaamisesta pumattakaan) näykkijäkilpikonnaa, se käyttäytyy vähän yllättävästi. Näykkijäkilpikonna hyökkää hämmästyttävällä nopeudella ja voimalla – ja se pystyy helposti repimään lihapalan ihmisen jalasta. Taikka amputoimaan varpaat.

* Näykkijäkilpikonna näyttää melkein kuin pieneltä dinosaurukselta *

Agressiivinen käytös liittyy luultavasti konnan hitauteen ja kömpelyyteen maalla sekä siihen, ettei se kirjaimellisesti pysty kokonaan vetäytymään kuoreensa. Järvessä se todennäköisemmin ui arasti tiehensä, mutta parempi silti vahtia varpaitaan. Kannattaa muistaa, että muutkin kilpikonnalajit pystyvät puremaan varsin pahasti.

.

  • KROKOTIILIT (Crocodiles)

Krokotiilieläinten menestyksestä maapallolla kertoo paljon niiden ikä lajina. Ne ovat eläneet jotakuinkin muuttumattomina maapallolla nykyarvioiden mukaan yli 200 miljoonaa vuotta, kun dinosauruksetkin kuolivat sukupuuttoon 65 miljoonaa vuotta sitten. Niiden selviytymiseen on osin vaikuttanut niiden pitkäikäisyys: ne elävät ainakin 70-vuotiaiksi, mahdollisesti yli 100-vuotiaiksi. Nykyisin monet lajit ovat uhanalaisia, johtuen lähinnä ihmisen toimista. Niitä on mm. metsästetty armottomasti arvokkaan nahkansa vuosi. Toisaalta useat lajit ovat edelleen varsin elinvoimaisia.

Krokotiilit ovat ennen kaikkea äärimmäisen tehokkaita saalistajia: niillä on hyvä kuulo-, näkö- ja hajuaisti. Ne ovat voimakkaita, räjähtävän nopeita, erinomaisia naamioitumaan ja piiloutumaan, eivätkä ruuan suhteen paljoa nirsoile. Kidat on varustettu kymmenillä jatkuvasti uusiutuvilla hampailla (elinaikana niitä voi kulua jopa 3000 kappaletta) ja kammottavalla puruvoimalla, joka suurimmilla lajeilla voi ylittää tonninkin. Ja kaiken lisäksi ne voivat tarpeen vaatiessa elää syömättä jopa vuoden.

                        niilinkrokotiili

* Koko joukko maailman tappavimpia matelijoita - niilinkrokotiileja *

Varsinaisia krokotiililajeja tunnetaan 14, jonka lisäksi krokotiilien lahkoon kuuluvat alligaattorit (amerikanalligaattori ja kiinanalligaattori), kaimaanit ja gaviaali. Periaatteessa kaikki krokotiilieläimet ovat lihansyöjinä ja hyvin reviiritietoisina eläiminä ihmiselle enemmän tai vähemmän vaarallisia. Suurimmat ja kaikkein tappavimmat lajit ovat Australian suistokrokotiili, joka voi kasvaa jopa 7-metriseksi ja 1000-kiloiseksi sekä Afrikan niilinkrokotiili, jonka koko on enimmillään 6 metriä ja 700 kiloa, joskin ne yleensä ovat huomattavasti pienempiä.

Tarkkoja tilastoja on vaikea saada tai edes tehdä, mutta luultavasti niilinkrokotiili tappaa vuosittain Afrikassa enemmän ihmisiä kuin mitkään nisäkkäät. Hyökkäyksiä voi kaikkiaan hyvin olla satoja. Suistokrokotiili on aivan yhtä vaarallinen, mutta se ei elinalueestaan johtuen tapa läheskään yhtä monia ihmisiä. Kaikkiin muihinkin krokotiilieläimiin on täysi syy suhtautua kunnioituksella ja suurella varovaisuudella. Esimerkiksi kaimaanit ovat yleensä krokotiilieläimiksi pienikokoisia (kääpiökaimaani on vain puolitoistametrinen), mutta Etelä-Amerikan kosteilla, suoperäisillä alueilla elävät suokaimaanit voivat kasvaa jopa 6-metriseksi ja ne ovat käyneet ihmistenkin päälle.

.

  • PIRAIJAT (Piranhas)

piraija

.

* Piraijan huolestuttavan näköinen hammasrivistö *

Piraijat ovat erittäin pahamaineisia 5-40 -senttimetriä pitkiä suurissa parvissa Etelä-Amerikan joissa, varsinkin Amazonilla, eläviä petokaloja. Partaveitsenterävät kolmiomaiset hampaat ovat (kuten jonkun matkamuistoa esittävästä kuvasta näkyy) kieltämättä pahan näköiset. Mutta että ihmisestäkään ei muutamassa minuutissa jää niiden jäljiltä jäljelle kuin pelkkä luuranko.. Siinä on kyseessä tietenkin pelkkä elokuvateollisuuden ja suuresti liioiteltujen tarinoiden luoma naurettava myytti.

Piraijat ovat kyllä ”verenhimoisia” lihansyöjiä, mutta ihmisten kimppuun ne hyökkäävät harvoin. Marraskuussa 2011 tosin raportoitiin Brasiliassa useiden ihmisten joutuneen suositulla uimarannalla piraijojen hyökkäyksen kohteeksi. He olivat saaneet kivuliaita vammoja, mutta kukaan ei tiettävästi kuollut. 

.
.

.

  • SÄHKÖANKERIAS (Electric Eel)

Sähköankeriaat elävät Etelä-Amerikan koillisosien matalissa mutaisissa vesissä, missä ne sähköaistiaan käyttämällä navigoivat ja saalistavat. Ne voivat kasvaa yli 2,5 metriseksi ja painaa 20 kiloa. Nimestään, ulkonäöstään tai liikkumisestaan huolimatta ne eivät ole sukua ankeriaalle, vaan kuuluvat veitsikaloihin (jotka taas kuuluvat viuhkaeväisten luokkaan – kuten piraijat).

Sähköankeriailla ei ole suomuja, eikä myöskään hampaita, minkä vuoksi ne ensin tainnuttavat tai tappavat saaliinsa ja nielevät sen sitten kokonaisena. Niiden on noustava pintaan hengittämään noin 15 minuutin välein, sillä ne saavat 80 % tarvitsemastaan hapesta vedenpinnan yläpuolelta. Suurimmat yksilöt voivat aikaansaada yli 650 voltin sähköiskun, tarpeeksi voimakkaan tyrmäämään hevosen ja mahdollisesti tappamaan ihmisen.

.

  • HAMMASTIKKUKALA (Candirú)

Hammastikkukala elää Amazon-joessa eikä ehkä ole ihmiselle maineensa veroinen uhka, mutta ansainnee tulla mainituksi eräänlaisena epämiellyttävänä ja kiinnostavana kuriositeettina. Candirú eli canero eli "Brasilian vampyyrikala" on kalojen kiduksissa elävä kolmen sentin pituinen verta imevä loiskala. Se on esiintymisalueillaan erittäin candiru

* Candirú herättää epämiellyttäviä mielikuvia.. *

pelätty, koska sitä on vaikea huomata ajoissa – ja ennen kaikkea sen väitetään voivan tunkeutua vedessä peseytyvän tai virtsaavan ihmisen ruumiinaukkoihin, kaikkein intiimimpeihinkin, ja takertua sinne tiukasti. Seurauksena voi olla vakava, hyvin kivulias ja jopa kuolemaan johtava tulehdus. Ja Candirúa on lähes mahdoton poistaa ilman leikkausta. Näistä ”hyökkäyksistä” on olemassa myös dokumentoituja tapauksia, mutta ne ovat hyvin harvinaisia.

.

  • SCHISTOSOMA-MATO

Viimeisimpänä, muttei varmasti vähäisimpänä (eikä vähiten vastenmielisenä) on listassa schistosoma-mato, jota esiintyy Afrikassa, Etelä- ja Keski-Amerikassa, Aasiassa ja Välimeren alueella. Sen aiheuttamien kuolemantapausten määrä on aivan toisella tasolla kuin kaikkien edellämainittujen vaarallisten eläinten yhteensä.

Schistosoma-verimatoja elää erityisesti runsaskasvustoisissa järvissä ja lammissa sekä hidasjuoksuisissa joissa. Ne aiheuttavat bilhartsioosia eli skistosomiaasia eli halkiomatotautia, joka on malarian jälkeen tropiikin merkittävin tarttumatauti. Schistosoma-madot voivat toukkavaiheessaan tunkeutua uivien tai vedessä peseytyvien ihmisten terveenkin ihon läpi ja levitä laskimoita pitkin keuhkojen ja maksan kautta suoliston tai virtsateiden laskimopunoksiin. Siellä ne aikuistuttuaan tuottavat munia, jotka virtsan tai ulosteiden kautta makeaan veteen päästyään myöhemmin muuttuvat toukiksi ja pyrkivät sitten tunkeutumaan uusiin uhreihin.

Taudin tartunnan saaneita on arviolta 200 miljoonaa ja vakavia oireita on esiintynyt 20 miljoonalla. Tyyppillisiä oireita ovat mm. ripuli, vakavat maksavauriot, verenvuodot virtsarakossa ja suolistoverenvuodot. Hoitamattomana tauti on tappava – 20 000 ihmistä kuolee siihen joka vuosi.

Turvallisempaa olisi välttää tautialueiden reheviä järviä tai edes yrittää suojata ihonsa vaikkapa kahlatessaan esim. kumisaappailla.

                            schistosoma-mato

* Kymmenien tuhansien ihmisten kuoleman aiheuttaja - schistosoma-mato *




©2014 Sukellus Bryggman - Putteri (MMD Networks Oy)